Tässä blogissani kerron käsityöharrastuksestani sekä muiden perheenjäsenteni teoksista, mutta myös ihan vain itselleni tärkeille asioista. Idea blogille syntyi kesällä, kun olimme ystäväni kanssa käsityöryhmässä, puoliksi huumorilla, mutta joulukuussa -15 laitoin idean käytäntöön. Tavoitteenani on oppia tekemään käsitöitä itsenäisesti, mutta samalla haluan myös rohkaista muita "peukalo keskellä kämmentä" syntyneitä, että jokainen voi oppia.
tiistai 26. tammikuuta 2016
Väliverho eteisen ja keittiön välille
Olen jo pitkään halunnut saada väliverhon tähän eteisen ja keittiön väliseen rakoon. Ja nyt kun sain ompelukoneen, se tuli mahdolliseksi. 0len tehnyt tuosta (joulu)kankaasta myös sohvatyynyt ja halusin eteiseen samanlaista kangasta. Se ei ollutkaan ihan yksinkertaista, sillä kangas oli loppuunmyyty. 0nneksi yhdestä ktotikapungimme kolmesta liikkeestä tätä löytyi pieni pala, joka riittää tähän juuri ja juuri. Pidempänä ja leveämpänä olisi tietysti toiminut paremmin, mutta näillä mennään. Eivätpä vieraat näe enää heti sisään tullessa keittiön sotkuja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti